La 30.7. / Torvi
Ester Nuori Leppä (oik. Essi Leppänen) on runoilija, kirjanpainaja ja rap-artisti, joka on julkaissut neljä runokokoelmaa (mm. Lauluja avaruudesta, Poesia, 2019). Hänen viides, täyspitkä kokoelmansa Maanantai ja mustat hititjulkaistaan elokuussa 2022 WSOY:n toimesta. Kirja käsittelee epäonnistumista ja yksinäisyyttä, kaipuuta toiseen ihmiseen.
Leppä on julkaissut myös äänirunolevyn Viekää terveiseni Polkalle! (Viihdekasetit, 2018), joka sai aikanaan suitsutusta mediassa ja kirjallisuuspiireissä innovatiivisesta ja raikkaasta runon ja äänimaiseman yhdistämisestä.
Lepän ensimmäinen rap-lohkaisu Hellyyden sightseeing syntyi yhteistyössä DJ Polarsoulin ja Dadafen kanssa ja hurmasi kansaa jopa Ruotsin radiossa asti. Vuoden 2021 viimeisenä päivänä julkaistu rap-styge Pasila Gotham City jatkoi pahamaineisen Itä-Pasilan saagaa.
Vuonna 2022 Leppä esiintyy duona tuottaja-deejiinsä Felabayn kanssa. Performatiiviset esitykset imevät sisäänsä sekä räppiä, spoken-wordia että riisuttua runoa.
Liput 32-69 euroa + tilausmaksut (alk. 1,50 €)
Ennakkoliput www.lippu.fi/kaupungin-aanet