Einari Stylman

Jo edesmenneen Lopunajan mies -yhtyeen vahvaäänisenä solistina tunnettu ja sittemmin muun muassa The Holyn ja Death Hawksin livekokoonpanoissa nähty Einari Stylman on artisti, jonka kokeellinen pop yhdistelee hiphopin, elektron ja etnisen rytmimusiikin sävyjä. Kuulaat laulut ja scifi / tech noir -henkiset tekstit luotaavat maailmaa ja etsivät samalla uusia todellisuuksia.

Debyyttisinglet “Energialuuranko” ja “Berlin Parkplatz Disco” ovat ehtineet jo herättää monen musiikkidiggarin kiinnostuksen 2019 ilmestyvää debyyttialbumia kohtaan.

Aavikko

”We play – you dance!”, on komentanut siilinjärveläislähtöinen Aavikko jo vuodesta 1995. Yli 20 vuoden ajan klubeja kolunnut tanssimusiikin mystinen pioneeri kuuluu paratiisin vakiosuosikkeihin, ja soitti keväällä uuden ”Monopoly” -albuminsa tiimoilta täpötäydelle salille Torvessa. Trion videopelimaailmasta tuttujen tavaramerkkisoundien ja -visuaalien kohdatessa Kraftwerkin syntetisaattorimusiikin ja Daft Punkin tarttuvat melodiat, voi ensimmäisen festari-illan bileet viimeistään alkaa. Nyt on todellakin lupa tanssia!